Kirjahylly

[Baz]

Jarkko Sipilä - Prikaatin kosto. Ei ole Sipilän tuotantoon tullut aiemmin tutustuttua ja tämä näyttää olevan yhdeksäs Takamäestä kertova rikosroomani. Tuntui kyllä tämä Takamäki olevan taka-alalla, vaikka enhän minä muista Takamäki-kirjoista tosiaan tiedä miten niissä henkilöhahmoja on käsitelty. Muuten ihan luettava dekkarijuttu, vaikka odotinkin loppuhuipennusta tai ainakin enemmän siltä miten se nyt oli toteutettu eli kovin tiiviisti.

Pääkalloprikaatin kakkospomo Tapani Larsson vapautuu vankilasta ja panee nyrkit heilumaan järjestäessään miestensä rivejä. Päämääränä on saavuttaa maine jengeistä julmimpana. Prikaatin miehet vannovat uskollisuutta mottonaan: pettäjälle kostetaan ja kovaa.Ataripoliisi Suhosen vanha ystävä Eero Salmela haluaa lopullisesti eläkkeelle rosvohommista. Hän yrittää päästä veloistaan, mutta ajautuu syvemmälle pohjamutiin ja päätyy prikaatin vessanpesijäksi. Suhonen tulee avuksi ja panee jälleen peliin kaikkensa ja vähän enemmän. Kuvio mutkistuu ja laajenee kansainväliseksi, ja rikoskomisario Kari Takamäen murharyhmä joutuu kääntymään keskusrikospoliisin puoleen. Yhteinen tavoite on nujertaa kaduilla jyräävä vaarallinen jengi.Prikaatin kosto on Jarkko Sipilän yhdeksäs komisario Takamäestä kertova rikosromaani. Se lunastaa komeasti paikkansa suoraviivaisen poliisityön kuvauksen kärjessä. Luvassa on entistä synkempää ja rumempaa jälkeä, kun Sipilä iskevin lausein porautuu lukijansa selkäpiihin.

[Baz]

Sami Parkkosen kirja Lainsuojattomat tuli vihdoin luettua. Hieman eri asenteella mennään kuin Mika Mölsän Prosenttijengit-kirjassa. Tässä on haastateltu paljon motoristeja ja ylipäätään kerrotaan mistä koko hommasta on kyse oikeasti ja mistä viranomaisien mielestä. Hienosti toteutettu kirja

”Pikkusen mua joskus huolettaa se niiden touhu. Joskus tulee sellanen fillis et tää on vaarallista kun kundi osottaa sua pyssyllä ja sen kädet tärisee ja se on ihan hermona ja paniikissa. Et pikkusen toivois et nekin ottais rauhallisemmin välillä”.

”Lainsuojattomat – villiintynyt legenda” ei ole kirja rikollisista moottoripyöräkerhoista. Se on kirja motoristeista, joita viranomaiset kutsuvat rikollisiksi, ja ilmiöstä, joka Suomessakin on synnyttänyt kaikenlaisia huhuja ja tarinoita.

Tässä kirjassa ei nimetä syyllisiä eikä kerhoja, vaan tarkastellaan kokonaista ilmiötä. ”Lainsuojattomat – villiintynyt legenda” pyrkii tarjoamaan lukijoille toisenlaisen näkökulman lehtien kohujuttujen ja uutisten värittämään versioon ja tuomaan hurjien tarinoitten fantasiamaailman takaisin maan pinnalle.

[VT]

Sami Parkkosen kirja Lainsuojattomat tuli vihdoin luettua. Hieman eri asenteella mennään kuin Mika Mölsän Prosenttijengit-kirjassa. Tässä on haastateltu paljon motoristeja ja ylipäätään kerrotaan mistä koko hommasta on kyse oikeasti ja mistä viranomaisien mielestä. Hienosti toteutettu kirja

Kas, kiitos vinkistä. Täytynee hankkia lukulampun alle.

Kesäloma on vietetty ja taas löytyi aikaa lukemiseen, onnekseni. Tällaista sekalaista:

Kyösti Pietiläinen – Juhan-Ville Kaarnakari: Legioonan isku Kolweziin
Pietiläinen, mies mm. muistelmateoksien ”Legioonalainen Peters” ja ”120 päivää legioonalaiseksi” takana on vaihtanut kirjoittajakaveriaan ja laatinut omakohtaisen raportin yhdestä Ranskan muukalaiselgioonan sodanjälkeisen ajan merkiitävimmistä operaatioista. Pietiläinen osallistui legioonan 2. laskuvarjorykmentin mukana Kongolaisen Kolwezin vapauttamiseen katangalaiskapinallisten vallasta. Kiinnostava operaatio, kiinnostava kertomus. Pietiläinen harrastaa kirjoissaan hiukan liikaa itsekorostusta omaan makuuni, mutta ei tuo hirveästi haittaa, kyse on kuitenkin ryhmänjohtajatasoisen soturin omista muistelmista.

Jan Guillou: Madame Terror
Tämä oli nyt se edellinen Guilloun Hamilton-kirja, mikä minulta oli jäänyt huomaamatta. Hurja tarina, mutta erittäin mukaansatempaavasti ja jopa uskottavasti kirjoitettu. Jutun juoni on siinä, että Hamilton värvätään johtamaan Palestiinan laivaston (!) sukellusveneprojektia, minkä eteneminen kirjassa kuvataan Guilloun tuttuun hyvään tyyliin.

Charles Willeford:
- Miami Blues
- Sivuraide
- Uutta toivoa kuolleille
- Kuoleman valttikortit.
Willefordin Miami-sarja on aivan syyttä jäänyt vähälle huomiolle. Kyse on todella kovaksikeitetyistä dekkareista, joissa Miamin rikollisuutta ja poliisin toimintaa kuvataan erittäin karuun ja toteavaan tyyliin, sysimustaa huumoria unohtamatta. Tyypillisesti hiljalleen rakennettu seesteinen tilanne räjähtää silmittömäksi väkivallaksi lähes vahingossa. ”Miami Blues” on tehty elokuvaksikin, mikä ei kuitenkaan tavoita lähellekään kirjojen fiilistä.

Carter Brown: Enkeli
Landella lomaillessa loppuivat mukaan varatut kirjat ja poimin mökin varastoista tämän 1950-luvun kioskidekkarin. Australialainen kirjailija Carter Brown kirjoitti kai satoja tällaisia yhdelä istumalla luettavia dekkareita. Yksinkertaisia, mutta nautittavalla sanankäytöllä iloitsevia pikkupalasia, erityisesti kun pääosassa on – kuten tässä – poliisiluutnantti Al Wheeler. Itse tarina on varsin kevyt: Korean sodan aikainen lentäjäporukka selvittelee välejään ja poliisin apua tarvitaan. Wheelerin ollessa kyseessä merkittäviä sivurooleja annetaan toki hienostuneen eroottisesti kuvatuille neitokaisille. Tästä 1950-luvun sivistyneen vihjailevasta tyylistä voisi jokunen nykykirjoittaja ottaa oppia.

Leena Bergenheim: Neitsytmatka
Olen jo vuosia harrastanut purjehduskirjoja, mutta tämä 1988 kirjoitettu on jäänyt jostain syystä väliin. Kirja kertoo naisporukan päähänpistosta, joka jalostuu Marimekko-projektiksi, ensimmäiseksi suomalaiseksi kokonaan naisvoimin toteutetuksi atlantinylityspurjehdukseksi. Kiinnostava, vaikkakin osin hiukan turhan henkilökohtainen kuvaus noviisien purjehdusopinnoista ja viimein itse tapahtumasta, osallistumisesta Caribbean Race –purjehdukseen Kanarialta Barbadokselle. Mukavan kevyttä, kuvin elävöitettyä luettavaa.

Martin Caidin: Ruoska
Martin Caidin on kenties paremmin tunnettu yhteistyöstään toisen maailmansodan lentäjien muistelmien avustajana (=haamukirjoittajana?). Tämä Caidin’n oma romaani kertoo 1942 tyynen meren aluella toimivasta B-25 –laivueesta, joka kehittää konetyypistään ja taistelutaktiikastaan japanilaisille pärjäävän vastavoiman. Hyvin kirjoitettu, mielenkiintoisen erilainen ilmasotaromaani.

[Baz]

Edward Bunker ja Julmin peto. Kirjoittajan huomioon ottaen on tarinassa taustatiedot kohdillaan. Karua kertomaa alusta loppuun. Pitäneekin jossain vaiheessa tutustua miehen omaelämänkertaan Konnakouluun (Education of a Felon).

Vapauduttuaan vankilasta kahdeksan vuoden istumisen jälkeen Max Dembo uskoo olevansa muuttunut mies. Noidankehä pyörähtää uudestaan käyntiin kuitenkin lähes saman tien - ja paluu alamaailman syövereihin on väistämättä edessä.

[VT]

Julmin peto on Bunkerin kenties heikoin kirja, mikä lienee syynä siihenkin, että suomentaminen jäi kuolemanjälkeiseen aikaan. Konnakoulu-elämäkerta on hurja, Elukkatehdas ja Verikoirat erittäin kovatasoisia.

[Baz]

Julmin peto on Bunkerin kenties heikoin kirja, mikä lienee syynä siihenkin, että suomentaminen jäi kuolemanjälkeiseen aikaan.

Eipä tuota kirjaa lukiessa heti tullut mieleen, että se on 70-luvulla kirjoitettu. Siinä vaiheessa kun Vietnam tuli autokauppojen yhteydessä mainituksi, piti katsoa etusivua todetakseen, että -73 kirja on tehty.

[VT]

Like-kustantamo muuten tietääkseni julkaisee piakkoin jonkun uuden Bunker-suomennoksen. Täytynee sekin hankkia.

[weldor]

Esko Valtaoja, Juha Pihkala - Nurkkaan ajettu Jumala?

Kaksi yhteiskunnallista vaikuttajaa, piispa Juha Pihkala ja tähtitieteen professori Esko Valtaoja, ovat käyneet yhdeksänosaisen kirjeenvaihdon uskon ja tiedon välisestä suhteesta.Valtaoja rakentaa maailmankuvansa tieteellisten havaintojen varaan. Luonnontieteisiin ja filosofiaan perehtyneen piispan mielestä on olemassa myös tieteellistä tietoa. Kamppailu maailmanselityksistä etenee tasaväkisinä, ja teemat syvenevät kirje kirjeeltä. Kirja on kahden eri maailmoja edustavan kirjoittajan dialogia parhaimmillaan.Nurkkaan ajettu Jumala? voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 2004. Pihkala siirtyi eläkkeelle 2008. Hän on kirjoittanut useita teologisia teoksia. Valtaoja on palkittu teoksistaan muun muassa Tieto-Finlandialla vuonna 2002.

Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja jopa viihdyttävä kirja jos vaan ko. tyyppinen aihe kiinnostaa. Suosittelen!

[VT]

Michael Powell: Graf Spee
Mikähän siinä on, että ennen osattiin dokumentaarisia sotakirjojakin kirjoittaa paremmin? Vai eikö nykysodissa tapahdu mitään näin kiinnostavaa?

Tämä Powellin kirja kertoo saksalaisen taskutaistelulaiva Admiral Graf Speen viimeisistä päivistä. Tarina alkaa brittiläisen kauppalaivan upotuksesta Afrikan itärannikolla ja päättyy Montevideon satamaan, missä aluksen komentaja Langsdorff itse upottaa aluksensa. Toisen maailmansodan ensimmäinen oikea meritaistelu, Graf Speen ja brittiristeilijöiden välinen Rio La Platan meritaistelu on kuvattu hämmästyttävän hienosti, eikä loppuvaiheen diplomaattisissa kiemuroissakaan ole moitteen sijaa. Iso yllätys on asian puolueeton käsittely, Powell kun kuitenkin itse oli britti.

Kiintoisasta aiheesta lisää suomeksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Admiral_Graf_Spee

[Ize]

Pikkaisen asian vierestä ...

Michael Powell: Graf Spee
Mikähän siinä on, että ennen osattiin dokumentaarisia sotakirjojakin kirjoittaa paremmin? Vai eikö nykysodissa tapahdu mitään näin kiinnostavaa?

Itse olen pohtinut asiaa niin, että sodan teknologia ja strategiat ovat menneet siihen suuntaan, että harvemmin pienehköllä joukolla ja/tai sen tiedoilla ja taidolla (tai onnella) ratkaistaan mitään suuria suuntaviivoja eikä toisaalta tuollaiset pienehköt joukot joita proosallisesti pystyisi seuraamaan pysy hengissä taistelujen tiimellyksessä kauan. Maailma on pienentynyt eikä piiloon tai pakoon pääse oikeastaan muualla kuin Afganistanin vuoristoissa, sieltä ei vielä kirjoja ole tullut eikä ehkä tulekaan. Toinen asia on se, ettei viime aikojen sodat tai tapahtumat oikein kestä päivänvaloa ja jos niistä tapahtumista kirjoittaa, voi lukijakunta olla vähissä.

[VT]

Tottahan tuo on, etenkin teknologian kehityksen osalta. Jos esimerkkinä käyttää em. Graf Spee -tarinaa, puhutaan ajasta ennen satelliitteja tai edes kunnollista tutkaa. Kuvaavaa on, että tuo La Platan taistelu tuli molemmille osapuolille puolittain yllätyksenä, vastustaja kun havaittiin ja tunnistettiin ainoastaan näköhavainnoin.

[VT]

Vaihteeksi kotimainen klassikko vuosien takaa, Hannu Salaman Juhannustanssit.

Tajusin hiljattain, etten ole tätä legendaa koskaan lukenut, joten vahinko piti korjata. Yllättävän sujuvaa kerrontaa, vaikka henkilöitä ja tapahtumia onkin varsin runsaasti. Yllätyksenä tuli kirjan loppuhuipennus, joka oli huomtaavasti synkempi kuin olin odottanut. Kenties kirjan kirjalliset arvot ovat jääneet aikansa jumalanpilkkakeskustelun jalkoihin. Nykynäkökulmasta tuo jumalanpilkkajuttu tuntuu aivan naurettavalta, eikä kirja kokonaisuudessaankaan osoita sellaista "huonoa makua", mistä sitä kovasti syyteltiin. Ennakkokäsityksestäni poiketen suosittelen lukemaan, jos sivistyksessä tällainen aukko vielä on.

[Baz]

Tuo kirja on ollut harkinnassa pidemmän aikaa - viimeksi kun näin Salaman haastattelun uuden kirjan pohjalta. Ihan tuon "kohun" vuoksi se juuri kiinnostaa.

[VT]

Salaman viimeaikaiset esiintymiset julkisuudessa olivat itse asiassa itsellekin se viimeinen kimmoke noukkia kirja luettavaksi.