Espresso Mutteripannu
No niin nyt kaikki Espresso friikit ympäri maan kiljuu että mutteripannulla ei saa aikaiseksi kunnollista Espressoa vaan ainoastaan vahvaa kahvia.
Ja oikeassahan ovat, mutta sounot! Minä teen kolmeneuron mutterillani Espressoa itselleni ja olen tyytyväinen.
Lyhyesti kerrottuna homma siis hoituu näin.
- Vettä mutterin alaosaan
Niin ei liian täyteen ettei ylipaineventtiili jää veden alle - Suodattimen päälle kahvipuruja, maun mukaan
Ei saa taputella tiiviiksi, mutta voi kevyesti tasoitella - Mutteri kasaan
Muista tarkistaa että tiiviste on paikoillaan - Koko komeus liedelle
ja liesi kybälle - Odotellaan kunnes vesi kiehuu tiensä kahvin läpi pannun yläosaan
Kun vesi loppuu niin mutteri pitää pientä kuplivaa ääntä joka tosin ei kuulu lapsiperheessä joten tässä kohtaa pitää luottaa kokemukseen - Kiehumisen jälkeen nostetaan mutteri pois levyltä jäähtymään
Pitää olla varovainen sillä koko mutteri kuumenee todela kuumaksi - Sie eikun nautiskellaan
Hommaa pystyy ylevöittämään lisäämällä vaahdotettua maitoa kahvin pinnalle
No mikäs tästä tekee niin mukavaa?
Hirvittävän säätämisen ja touhottamisen tuloksena saat mikrokupillisen pirun vahvaa kahvia. Siinäpä se, sillä se tilkkanen kahvia jonka saat höyryllä puristettua on kaiken tämän säätämisen ja vaivan arvoista. Ettenkö sanoisi: Vallan ihanaa
Mikä parasta, jos tähän hurahtaa ja on vähänkään ns vehjefriikki niin on mahdollista hankkia sellainen avaruusalus Galactican näköinen espresso keitin. Ja parasta tässä kaikessa on että tuohon Galacticaan saa uppoamaan rahaa saman verran kuin keskikokoiseen perheautoon ja lopputuloksena on että pikkiriikkinen espresso kupillinen kahvia valmistuu vielä vähän hitaammin kuin mutterikeittimellä.
Siis kallista ja vaivalloista. Mut elämä on
-nieppi
Written by - nieppi
April 20th, 2005 at 3:22 pm
Liesi kakkoselle tai kolmoselle -ja heti pois kun spressoo ei enään tule.
April 20th, 2005 at 10:30 pm
Hillintää siihen lämpötilaan, eli kakkoselle tai kolmoselle (tahi 4/5), kuten mikael totesi. Syynä se, että liian kuuma pannu voi kärväyttää maun. Lisäksi olis suositeltavaa käyttää teräspannua alumiinisen sijasta.
Hyvän cafe au laitin (1 osa kahvia 1 osa maitoa) tällä saa aikaiseksi.
April 21st, 2005 at 12:43 pm
No joo tuli liioteltua tuon lieden kanssa
Mutta pistäkääpä jakoon paremmat espresso reseptinne. Minä yleensä keittelen itselleni
ESPRESSO CON PANNA eli Espressoa kuppiin ja kermavaahtoa pinnalle. Tiukanpaikan tullen voi kermavaahdon töräyttää spreipurkista, mut se ei ole niin hyvää kun kermasta tehty.
April 21st, 2005 at 1:18 pm
Koklaa vaniljalla höystettyä kermavaahtoa
April 25th, 2005 at 10:03 am
IL NOKKU LATTE:
n.1dl maitoa, höyrystetään/vaahdotetaan teräskipossa niin paljon kuin pystyy, kaadetaan korkeaan kahvilasiin.
espressokeittimellä (halvallakin, ei ehkä tosin pannukeittimellä) semmoset enintään ½dl espressoa pieneen kuppiin, ja kaadetaan reippaalla otteella edellisen maidon joukkoon, lisätään sokeria maun mukaan.
July 7th, 2005 at 8:30 pm
Onks toi J. Ruotsalaisen Rancilio nyt sit semmonen Galactica? Tuntomerkit sopii.
October 3rd, 2005 at 11:42 am
mistäs tämmöisen saa 3e:lla? Onpi kodin ykkösessä samannäköinen 22e.
October 3rd, 2005 at 2:30 pm
Tuon kuvan pannun todellakin ostin Lidlin tarjouskoristi 3 eurolla. Mutta se ei kerro kokototuutta sillä melko nopeasti siitä suli kahva ja jouduin ostamaan tilalle Prismasta Bialettin pannun joka maksoi muistaakseni juuri tuon 22 euroa.
No mutta kun tämäkään ei tuntunut riittävän niin ostin vielä Stockalta rosteripannun joka olikin sit huomattavasti kalliimpi
January 4th, 2006 at 4:58 pm
Mutta mistäköhän näihin pannuihin saisi varatiivisteitä, kun vanhaa on jo muutamia vuosia käytetty ja alkaa paineet falskata?
January 4th, 2006 at 5:30 pm
Muttereihin näyttäs olevan varatiivisteitä tarjolla jopa paikallisessa Prismassa. Ja yleisesti varmaan liikkeet jotka myyvät pannuja myyvät niihin myös tiivisteitä. Ainakin tähän mun stockkalta ostettuun pannuun tuli varatiiviste mukana ja uskoisin et sieltä saa ostaa tiivisteitä irrallaankin
May 11th, 2006 at 2:26 pm
Itselläni on vastaava Bialettini-pannu myös käytössä ja hyvin on palvellut jo toista vuotta yhdellä tiivisteen vaihdolla. En edes tajua tuota älytöntä vöyhöttämistä “oikean” espressopannun välttämättömyydestä. Oma pannuni on tarjoillut helkkarin hyvät espressot ja se tekee ne nopeasti ja vaivattomasti – ei laitteen esilämmittelyjä, monimutkaisia puhdistusoperaatioita jne. Ja lie sitäpaitsi tuo Bialetti lähempänä ensimmäistä “oikeaa” espressopannua kuin nuo nykyiset sähkökäyttöiset hirviöt?
April 5th, 2007 at 8:00 pm
joo, käytän itse liettä kakkosella/kolmosella myös ja pois heti kun vesi loppuu, ettei kahviin tule palaneen makua. mutta hyvää kahvia tuolla saa. en koskaan ole pitänyt suodatinlitkuista, joita kahviksi kutsutaan.
mistäs muuten saisin hommata edullisesti kahden kupin version? itselläni kun on vain tuollainen n. kuuden kupin megamutteri.
mitäs kahveja tykkäätte käyttää mutterissanne? itse olen käyttänyt ihan jotain perus Zegafredon espressojauhettua..
April 5th, 2007 at 8:44 pm
ps. alumiininen taitaa olla se ainoa oikea ja alkuperäinen valinta lämmönjohtavuutensa vuoksi. alumiinin huhutusta haitallisuudesta keittovälineissä ei liene tieteellistä näyttöä.
August 21st, 2007 at 10:55 am
Mitä tulee tuohon kahvin tasoitteluun, se itseasiassa nimenomaan pitäisi painaa voimalla tiiviiksi eikä vain tasoitella. Jos et paina, et saa kahvin pinnalle cremaa (ei siis kermaa!), eli sitä hienon hienoa vaahtoa joka keittämisen aikana syntyy. Tiiviiksi siis se kahvi, asiaa varten on erikseen valmiita kahvimittoja joiden toisessa päässä on painamiseen soveltuva pyöreä lätkä. Muutoin syntyy juuri ohjeesi mukainen “vahva kahvi” suurella vaivalla, espresso vaatii painelun
October 6th, 2007 at 10:53 am
Hei, otin juuri italianmatkatkaltani pikkuisen söpön mutteripanun ja kuulin että se tulee jotenkin “käsitellä” ennen kun sillä voi alkaa taivaallista kahvia valmistamaan.. Onko kenelläkään tietoa tästä “käsittelystä”?
January 30th, 2008 at 3:43 pm
Ostin 3 kupin Bialetin italiasta mutta en kyllä yhtään muista mitä maksoi. Kahvinkeitin on ollut kaapissa viimeiset 7 kuukautta, espressoo vain juodaan.
Italiasta ostin myös Lavazza Crema & Gusto -espressojauhatusta. On hyvää.
Olettekos kokeilleet lorauttaa teelusikallisen verran baileys’iä joukkoon? Nykyään ostan alkosta vain noita minipulloja (50ml). Helppo annostella pieni määrä. Vielä pitäisi hankkia maidonvaahdotin ja pistää hieman maitovaahtoa päälle.
Ja se jauhe pitää painaa tosiaan voimalla tiiviiksi siihen siivilään.
Semmonen kysymys vielä että miten puhdistatte pannun?
February 7th, 2008 at 12:12 pm
Minä ostin myös tuollaisen Bialetin Moka Expressin 3-kupin version. Maksoi 12 euroa.
Olen vasta keittänyt sillä kahdesti! Luultavasti täytyy harjoitella lisää, että syntyy tuo Creme. Luulen, ettei se ole keitinriippuvainen, vaan sen pitäisi onnistua kaikilla espressokeittimillä.
Tuo Bailey’s voi olla hyvä idea!
Minä olen puhdistanut kahvi- ja vedenkeittimeni yleensä joko Ruokasoodalla tai etikalla, kumpaa sattuu olemaan. luulen, että ne käyvät myös tuolle espressokeittimellekin.
Sekoitussuhteena olen käyttänyt etikkaa 1dl/litra ja ruokasoodaa 2-3 ruokalusikallista litraan. Kumpikaan ei ole myrkkyä, joten niihin ei kuole, jos niitä jää keittimiin huuhtelun jälkeen.
February 16th, 2008 at 7:51 pm
Älkää ihmeessä räjäyttäkö pannujanne liialla kahvin pakkaamisella. Oikeissa espressokoneissahan kahvi täytyy kyllä puristaa tiiviiksi, mutta niin ei ole laita mutteripannun kanssa. Käyttöohjeessahan tuo puristaminen nimenomaan kielletään.
February 17th, 2008 at 7:24 pm
Teille mutteripannun filtteriin jauhot tiukasti tamppaaville tietämättömille katkelma Bialetti Venuksen manuaalista (ja pätee tasan tarkkaan jokaiseen mutteripannuun): “Fill the filter with ground coffee WITHOUT pressing it and remove the coffee powder from the rim of the little tank”.
March 16th, 2008 at 6:11 pm
Hei, onko teillä ongelmia mutteripannun ruostumisen kanssa? Vai onko se mahdollista? Näyttää ruosteelta, mutta voihan se olla vain pinttynyttä kahviakin..
March 20th, 2008 at 8:20 am
Tuolla foorumin puolella Kahvi -osiossa on asiasta jotain keskustelua ollut mm. tässä ketjussa: http://www.nautiskelijat.net/foorum/index.php?topic=146.0
Etikkapesu? Jos ei ole ruostetta, niin sillä kait töhnät irtoaisivat.
September 21st, 2008 at 2:57 pm
hei,
mitä kahvia tuohon väliosan pieneen kippoon/filtteriin laitetaan? Ohjeissa lukee ground coffee, onko espresseo vai peruskahvia?
Toinen kyssäri,
kahvilassa tilatussa espressossa aina ruskehtava “kerma” päällä, omalla Bodumin mutteripannulla tuo ei onnistu, vinkkejä?
September 23rd, 2008 at 8:26 am
Moi.
Espressojauhatusta laitetaan. Kaupan pusseissa on joko mutteripannun kuva tai espressokoneen kuva vinkkinä. Ainakin Segafredon Intermezzo on nimenomaan tähän vehkeeseen tarkoitettu.
Kahvilassa saat espressoa, joka tehdään paineella. Siitä “crema”. Mutteripannulla tulee mokkaa, joka on hyvää muttei suoranaisesti espressoa. Siinä ei siis kuulukaan olla cremaa.
Viisaammat täydentäköön.
October 4th, 2008 at 11:09 pm
niin ihmettelen vaan sitä, että miten tietää, että vesi on loppunut ja kahvi on valmista.. olen harjoitellut espresson valmistusta viikon verran, mutta usein huomaan, että vettä sinne pohjalle silti aina jää..
October 7th, 2008 at 9:50 am
Sen huomaa äänestä! Ainakin mulla pannu rupeaa “röpöttämään” kun vesi loppuu
October 20th, 2008 at 9:40 pm
Juuri ostin ihka-aidon Bialetti kolmen kupin mutteripannun ja kaksi pakettia caffe Kimbo “macinato fresco” Napolilaista kahvia paikan päältä. Saas nähdä miltä kahvi maistuu Suomessa kun vertaa Napolin veteen keitettyyn espressoa.
October 22nd, 2008 at 9:32 am
Meillä liesi vaihtui Induktiolieteen eikä näin ollen enää vanha alumiinen rakas pannuni “toimi”. Olisiko teillä vinkkejä mistä löytäisin Induktioliedelle sopivan mutteripannun? Niitä sähköisiä vempaimia kun en halua yhtään enempää keittiööni.
November 12th, 2008 at 6:37 pm
Onko, joku joskus oikeasti saanut cremaa mutteripannulla tehtyyn espressoon. Millä kahvilla ja ilveellä? Minun Bialetti tuuppaa vain vaahdotonta mokkaa, joka on hyvää sekin.
November 17th, 2008 at 10:57 am
Ilman kovaa painetta ei “oikeaa” cremaa syntyne.
November 17th, 2008 at 11:43 pm
Uusi mutteripannuni jumahti kiinni enkä saa sitä millään konstein auki, onko vinkkejä ?
November 18th, 2008 at 1:22 pm
Näinhän se on. Mutteripannulla tulee mokkaa, mikä on oikein hyvää kahvia. Ilman cremaa.
Foorumilla aihetta käsiteltiin aavistuksen yksityiskohtaisemmin aikoinaan:
http://www.nautiskelijat.net/foorum/index.php?topic=43.0
January 4th, 2009 at 1:22 pm
Heippa. Ostin kirppikseltä Trinidad Express nimisen mutteripannun (Italialainen). Mietin vaan, että pitääkö siihen ostaa joku tiivisterengas, kun keskiosasta tulvii kahvia vähän yli kun laitan pannun liedelle? Ja onko sillä väliä mitä merkkiä se tiivisterengas on? En mistään Italiasta kyllä ala tilaamaan.. Kuulema Stockmannilla on ainakin jotain tiivisterenkaita.. En sitten tiedä jos se pannu pitää vääntää Vielä tiukemmalle niin ei kahvia tulisi yli. Naisena vaan ei nuo käsivoimat ole mitkään ihan rajattomat..
January 5th, 2009 at 8:50 am
Jos vain löydät siihen sopivan tiivisterenkaan niin siihen käy mikä tahansa tiiviste, eli ei tarvii tilata Italiasta.
Ei sitä taida saada tarpeeksi kireälle ilman tiivistettä
January 5th, 2009 at 9:49 am
Bialettin tiivisteitä saa paitsi Stockalta myös ainakin joistain pääkaupunkiseudun Prismoista ja Citymarketeista. Tarjolla on yleensä kahta kokoa, 3 ja 6 kupin pannuihin. Pari euroa taitaa maksaa per paketti.
January 11th, 2009 at 10:06 pm
Kiitos tiedosta! Pitääpä katsoa tuosta läheisestä Citymarketista. Stockmannilla kävin jo, eikä näkynyt, mutta en kyllä kysynytkään myyjiltä. Netissä myös crema.fi:ssä on jotain tiivisterenkaita myynnissä.
January 14th, 2009 at 12:56 pm
Stockmannilta löytyikin tiivisteitä ja hyvin toimii pannu.
January 18th, 2009 at 6:04 pm
Ostin Stockalta uudet tiivisterenkaat mutta uudella tiivisteellä ja filtterillä ei tule tarpeeksi tiivistä pakettia joten lopputulos on se että kun ennen kesti noin 11 min että kahvi on valmis niin nyt meni sellainen puoli tuntia ja lopputulos oli reilu puolet kahvimäärästä, eli vesi vaan höyryy pois ja pannun vesisäiliöön pääsee espressojauhetta. Lisäksi kahvi on palaneen makuista.
Onko kellään ollut samaa ongelmaa? Vanhalla tiivisteellä pannu toimi kuin ennen. Se on vähän isompi rinkula kuin se uusi.
January 19th, 2009 at 9:57 am
Niin kyllähän sen tiivisteen pitää olla oikean kokoinen että tuo toimisi oikein. Vääränkokoisella tiivisteellä käy juuri niinkuin kuvailit, eli paine menee harakoille
January 19th, 2009 at 3:32 pm
Tiivisterenkaita saa tosiaan ainakin Bialettin pannuihin, sekä alumiinisiin että teräksisiin. Lisäksi varasihtiä on saatavissa erikoisliikkeestä (esim. Chez Mariuksesta). Siellä oli myös jonkun toisen firman tiivisteitä, joten kannattaa kokeilla vaikka olisi ns. halpis tai tuontipannu!
January 19th, 2009 at 10:20 pm
Olen kyllä melko varma että mulla on (Bialetin) kolmen kupin mutteripannu ja ostin just sen kolmen kupin paketin. Ainakin filtteriosa oli saman kokoinen mutta tiivisterinkulassa oli sen verran heittoa ettei pysy tiiviinä.
Montako pannukokoa löytyy? Onko mahdollista että tivisteen koko on vaihtunut kolmessa vuodessa. Muistaakseni mun mutteripannulla on sen verran ikää. Harmillinen tilanne, kun vanhasta tiivisteestä irtosi pala kun piti tiskata perusteelisesti sisältä, Vähän kun se oli liimaantunut kiini siihen pannuun. Voihan sitä vielä käyttää mutta aika kulunut alkaa olemaan.
January 19th, 2009 at 10:52 pm
Tässä viel linkki tuonne Cez Mariukseen josta tuossa yllä jo mainittiinkin
Aika monen näköisiä pannuja tuolla on tarjolla
http://www.chezmarius.fi/tuotteet/kahvi
January 19th, 2009 at 10:54 pm
Niin tuollahan tuo lukikin että melko monen kokoisia Bialetteja on tarjolla
Bialetti Moka Express. Alkuperäinen italialainen espressopannu, jota on saatavana 1, 2, 3, 6, 9, 12 sekä 18 kuppisena.
April 25th, 2010 at 5:51 pm
Aivan mainio espressokeitin on se Alessin teräksinen perusmalli; yläosa suora ja vesisäiliö levenee alaspäin. Meillä aikoinaan oli näitä aluvehkeitä joista tiivisteet meni yhtenään. Pari kuukautta sitten menin Alessin myymälään hakemaan uuden tiivisteen ja valittelin, että alkuperäinen oli varmaan viallinen kun ei kestänyt kuin 19 ja puoli vuotta. Vähänkös myyjää nauratti…
August 28th, 2010 at 12:04 pm
Mielipide: Mutteripannulla saa hyvää mokkaa, espressokeittimellä espressoa.
Juon paljon molempia, aamuisin enempi kääntyy mokan puolelle. Sitä kun valmistan Bialettin Venuksella kuuden kupin verran itselleni (n.2,6dl).
Päivällä herkuttelen espressolla (30ml sinkku, 60ml tupla), jonka valmistan kauhean isolla ja kalliilla keittimelläni ja kahvimyllylläni.
Jos maidon vaahdotan, mokkaan sopii hyvin tuo OBH:n pikkuinen “sauvasekoitin”, mikroon vaan ja mokan päälle.
Jos haluan cappuccinoa tai café lattea, teen pohjalle espresson, hörystän maidon mikrovaahdoksi ja kaadan sen espresson päälle. Tämä tapahtuu n.130-140C kuivalla höyryllä, espressokoneen höyrypillillä.
Pointti:
Jos haluat päästä maistelemaan hyvää “vahvaa kofeiinipitoista”kahvia halvalla, suositan mutteripannua. Ostaessa huomioi sopiiko pannu minkäkinlaisille liesille, esim. alumiini ja induktio eivät stemmaa.
Jos sitten haluat “oikeaa” espressoa, ole valmis sijoittamaan enemmän rahaa, sillä keittimessä tulee olla tarpeeksi kykyä ponnistaa painetta tarpeeksi (9-15bar) tiivistetyn kahvikakun läpi kuppiin. Mylly on aika ehdoton kumppani keittimelle.
ps. tiivistesarjat maksavat alan liikkeissä aina 4e-7e, setissä mukana kolme tiivistettä. Kerran olen joutunut omani vaihtamaan, sekin oli aivan alussa, nyt yli vuoden samalla.
August 28th, 2010 at 10:53 pm
Suosittelen muuten niitä markettikahveja, joissa on valmiiksi jo se mutterin kuva paketin kyljessä, ettei tule ostaneeksi liian hienoa espressokarkeutta.
Itsellä tällä hetkellä Italian Venetsiasta tuliaisiksi saatua Doge Rossoa, vie kielen mennessään ja karkeus sopii just eikä melkein mutterin koriin.
Hyviä kahvitteluhetkiä,
Tom
November 3rd, 2010 at 6:36 pm
Mulla kanssa Bialettin Venus (4kuppia) teräs(mutteripannu) toisn ei ole mutterin muotoinen. Piti ostaa kun on induktioliesi. Hyvää on mutta cremaa ei synny millään. 4 kupin keitin on musta sopivan kokoinen ihan kerralla itselle keitettynäkin. Tohon Venukseen en tosin vielä ole löytänyt perusmarketeista varatiivisteitä.
November 20th, 2010 at 7:58 pm
Milanossa paikalliset neuvoivat ettei mutteripannua saa pestä ollenkaan, mitä mustempi sen paremman makuista kahvia kuulemma. Mauro nimistä espresokahvia kehuivat myös ja harmittelivat kun Milanosta ei tahdo saada sitä. Täältä löytyy ainakin city-marketista.
October 12th, 2011 at 7:41 am
Mitäs kahviasiantuntijat sanovat Bialetin Brikka -mutteripannusta, saako sillä mielestänne oikeaa espressoa vai onko sekin “vain” mokkaa? Kysyn koska itselläni käytössä Bialetin perus 3-kupin Moka-pannu ja vaikka mielestäni sillä tehty kahvi on todella herkullista niin “kuivana” kuin vaahdotetun maidonkin kera, niin houkuttelisi kovasti tuollaisen Brikan ostaminen, jotta kahviin saisi mukaan cremaa.. Mutta, kannattaakohan sen hankkiminen vai meneekö vain rahat hukkaan mokoman vaahdon takia..?
Tuo Brikkahan on kuitenkin huomattavasti kalliimpi kuin Moka, eli n. 70€..
November 17th, 2011 at 7:23 pm
Itse hommasin juuri 2 kupin Bialetti Brikkan. Mulle on maku tärkein eikä se onko pinnalla vaahtoa (hienommin cremaa) vai ei. Brikkassa tosin jonkinlaista vaahtoa syntyy koska siinä on nerokas venttiili jonka ansiosta paine kasvaa suuremmaksi ennen veden pöhäytystä kahvin läpi. Ongelmana vain on tuon vaahdon saaminen kuppiin, se kun tuppaa jäämään pannuun. Jos sulla TM jo on Moka niin ei mielestäni turha hommata Brikkaa. Koska… niin, maku on tärkein ei vaahto (hienommin crema…).
November 17th, 2011 at 7:25 pm
Tulipa epäselvä lopputulema.. Siis ei kannata hankkia Brikkaa jos on jo Moka.
May 19th, 2012 at 10:55 am
Elekää laittako sitä hienonhienoa espressojauhatusta mutteriin. Vesi kuumenee mutterissa liian kuumaksi ja polttaa kahvin helposti. Etenkin espressojauhatuksista tulee varsin kitkerää kamaa. Lisäksi liian hieno kahvi tukkii helposti mokkapannun.
Pari vinkkiä mutterilla keittelyyn:
1) Hommaa kahvimylly ja jauha kahvi aina juuri ennen keittämistä!
2) Hommaa oikeasti se kahvimylly ja vastapaahdettua kahvia kanssa!
3) Malttia lämmön kanssa, ja pannu ajoissa pois hellalta! Kahvin pitäisi nousta hiljalleen pannuun.
4) Jos kahvi on kitkerää, jauha kahvi karkeammaksi
5) Jos kahvi on liian laihaa, jauha kahvi hienommaksi
Eikun kokeilemaan ja arpomaan oman maun mukaista kahvia!
September 19th, 2012 at 1:48 pm
No onkos mun pakko tehdä aina täys pannullinen vai jos punnitsen kamat niin onnistuuko 1/2? Alkaa pikkasen jäämään yöunet vajaaksi kun on 6 kupin pannu ja yksin saan lotkia.
September 24th, 2012 at 8:21 am
Urpo: Ei tartte. Samasta syystä aikoinaan itsekin pohdiskelin ja tällainen keskustelu käytiin: http://www.nautiskelijat.net/foorum/index.php/topic,474.0.html
November 11th, 2012 at 10:01 pm
Brikka on mokkapannuista minusta paras, mutta mokkapannullaa toki tulee aina mokkaa. Maun pehmentämiseksi voi koittaa lämmittää vesi edeltäkäsin kattilassa. Lisätään se pannuun, pannu kiinni ja levylle, heti kun brikka äännähtää eli alkaa suihkuttamaan pois levyltä ja mahdollinen viilennyssuihku kraanasta kylkeen. Näin koitetaan estää palanuttaa sivumaksua, joka näissä vehkeissä on vaarana.
Brikkalla olen saanut kremaa pintaan, mutta en aina. Jotta cremaa tulisi, pitää kahvilaadun olla reilusti robustainen laji, mutta maussa pehmeämpi olisi kyllä arabica. Parhaan makuista “markettikahvia” on mielestäni mokapannuun ollut Illy. Minulla on kymmenisen erilaista mokkapannua, mutta nyt kun on hommattu oikea espressokone -itse asiassa jo toinen, ei mokkapannun kahvi oikein enää viehätä. Mokassa ei kuitenkaan ole mitään hävettävää tai rahvaanomaista, onhan se kuitenkin Välimerellisen maailmankin kotikahveista se ykkönen. Jos Guido ja Gianna haluaa napata espressot tai vaikka corretot, ne nautitaan kulmakuppilassa. Enpä olisi itsekään kotikoneeseen sijoittanut, vaikka värkkääminen mukavaa onkin, jos alakerrassa olisi Aldredon kuppila jossa tiskiltä saisi eurolla espresson…
November 18th, 2012 at 1:13 pm
Pikkuvideo. Oli pakko tehdä kun sain uudet shottilasit
https://www.youtube.com/watch?v=EUHNxPGHUxQ
November 28th, 2012 at 12:03 pm
Mainio fiilistelypätkä, OskuK! Mikä kone ja mylly?
December 17th, 2012 at 3:26 pm
Itse olen keitellyt mutteripannulla pannujauhekarkeutta tai karkeampaa (ei kahvipölyä??)
Laiskuuttani laitan aina täyden potan kylmää kraanavettä siis venttiiliin asti sekä suodattimen tasapintaan ja potta liedelle vaikka täysille.
Sitten se tärkein veden höyrypaine työntää edellään ALLE kiehumispisteessä olevaa vettä suodattimen läpi yläsäiliöön, seuraan varovasti kansi hieman auki milloin yläsäiliössä on riittävästi kahvia, mutta kauitenkin niin ETTEI höyry tule yläsäiliöön kitkeröittämään kahvia.
eli alasäiliöön PITÄÄ jäädä vettä.
toimii lähes aina ilman alapotun erikoisjäähdytystäkin, kun nostaa pannun vaikka tiskialtaan teräskannelle jäähtymään.
Taivaallisen samettista kahvia ihan pannujuhlamokastakin.