Sangre De Toro

Vaalivalvojaisia pohjustava illallinen oli tarkoitus syödä paikallisessa ravintolassa.
Jälleen kerran ilman pöytävarausta paikalle saapunutta onnisti, ja pöydäksi siunautui rauhallinen nurkkapaikka. Ruuaksi valittiin nautaa hetken ruokalistan silmäilyn jälkeen.
Sitten vaikeempaan osioon, juoman valintaan. Viinilistalta silmiin sattui tuttu hyväksi lihaviiniksi hintaluokassaan todettu espanjalainen, Sangre De Toro.
Pääruokaa edeltävän alkukeiton kanssa samaan aikaan toinen tarjoilija kiikutti sitten pullon näytille, että tätäkö se oli. Tunnistettuani viinin oikeaksi tarjoilija leikkasi huolimattomasti, turhankin ylhäältä kapselin, ja avasi korkin. Viinin lasiin kaataminen ei sujunut paljookaan mallikaammin pullon ollessa vääränlaisessa asennossa kädessä. Noh.. Sattuuhan sitä nuoremmille tarjoilijoille. Tämä ei viinin makuun vaikuttanut, vaan maistaessa käsitys vahvistui, että tätä viiniä juomme. Niinpä sitten lasit täytettiin..

Tämä punainen, hieman kehittynyt viini sopi ihanteellisesti suoraan grillistä, kuumalla parilalla tulleen ulkofileen kanssa. Taas tuli Torresilta hyvä viini.
Notkeutta ja ryhdikkyyttä samassa paketissa! Grilliruoka ei jättänyt viiniä varjoon eikä päinvastoin. Toisaalta vaikka tämä viini vaikutti melko helpostijuotavalta, vaatii se ehkä seuraansa jotakin vähän tukevempaa ruokaa. Sellaisenaan en tätä välttämättä lähtisi juomaan, mutta mene ja tiedä..
Sitten vielä loistavan aterian päätteeksi lasillinen tuttua ja turvallista Jamesonia, laskun maksu ja pienellä kiireellä siirtyminen vaalivalvojaistapahtumaan.

-EANx-

Sangre De Toro

Written by - Ylläpito

6 Responses to “Sangre De Toro”

  1. VT Says:

    Samanlaisia kokemuksia jo vuosien ajalta. Tämä viini ei ole pettänyt kertaakaan liharuokien kera nautittuna. Varma valinta.

  2. EANx Says:

    Kuva on otettu kotona eri viinipullosta, ku sattu sitä löytymään. En siis roudannut hylsyä ravintolasta kotiin. Ja ohan se tossa kuvassa vielä täynnäkin.

  3. Calvados Says:

    Toi punkku taitaa olla sellainen jokapaikan höylä. Mistään en oo kuullu että joku ei siitä tykkäis..

  4. VT Says:

    Mulle tämä on ainakin ollut sellainen varma valinta siitä saakka kun olen viiniä ruvennut nauttimaan.
    Tuote taitaa olla melko iäkäs, jo lapsena muistelen pitäneeni tuota pullonkaulassa roikkuvaa nautaa upeana, taisi vaan silloin olla musta väriltään. Joo ja lukeehan tuossa kaulaetiketissäkin tuo “Aniversario 50″, josta välkympi voi jotain johtopäätöksiä iästä tehdä.

  5. Jaakko Says:

    Niin, hyvä VT, onhan se härkä yhä edelleen musta, tuo kultainen härkä (mikä on muuten uniikki Suomessa, missään muualla et Härän verta, kuten nimi suomeksi kuuluu, tapaa härkineen. Tästä voisin jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta jääköön) oli tosiaan tuon 50. juhlavuoden spesialiteetti. Hyvä veto sinänsä, lisää juhlavuutta verrattuna mustaan epäilyttävän kiiltävään muoviseen sorkkaeläimeen.

  6. Poro- Says:

    Hyvä viini. Ei mikään omaperäisin, mutta ajaa asiansa. Itse jotenkin tykkään tuosta ideasta laittaa sorkkaeläin kyytiin. Varastoin näitä sorkkaeläimiä jääkaapin ovessa :D

Leave a Reply