Laitilan Kukko
Kauppamatkustaja Vladimir Tuhkanen pakkaa kapsäkkinsä huolellisesti työmatkaa varten. Mukaan otetaan valkoinen kauluspaita, puhtaat kalsarit, kravatti ja Tweedtakki. Sergein vaimon Amalia Tuhkasen tekemät suussa sulavat makkaravoileivät kääritään huolellisesti voipaperiin. Matkalukemisiksi junamatkalle valitaan Georg Stenlundin Herra kulkuri ja janoon Kolme Laitilan Kukkoa. Tapanilaa, tuota Suurhelsingin helmeä ja sivistyksen kehtoa ohitettaessa avataan ensimmäinen Kukko. Tummakukko lasiin ja nautiskelu voi alkaa.
Hivenen jatkettu vetinen maku ja ei ollenkaan tee oikeutta tummille isoveljilleen, aivan kuin ei mikään niistä isoveljistäkään tee tölkkiversiona hanaoluelle. Tumma lähinnä velkomaisen makea olut kestää hetken ja vaihtuu vedellä jatketuksi. Tuoksu on lähimpänä laatutummia. Maku ei vaan vetele, ei eksy meikäläisen ostoskoriin.
Vihreä kukko: Marjoille tuoksuva ja makea tiheäkuplainen täyteläinen olut kuittaa edellisen pettymyksen. Erinomainen seurusteluun ja ruokajuomaksi. Voisi kuvitella jonkun mausteisen systeemin kylkeen. Oikein hyvä! Kotimainen olut joka peittoaa mennen tullen kansainvälisestikin tunnettuja isoja merkkejä.
Kultakukko.: Voimakkaan maltainen tiheäkuplainen täysmallas olut ei petä. Tarjouksista taitaa olla turha tätä etsiä mutta mieluimmin maksan sitten enemmän muutamasta, kuin vähemmän pahvisesta tarjouspatterista. Tästä lähin eksyy vihreä ja kulta ostoskoriin. Kultakukko hakkaa Carlsbergin ja muut vaikka haisaappaissa.
-Calvados
Written by - Calvados
December 11th, 2006 at 1:06 pm
Kukko eksyy meikäläisenkin viikonloppuolueksi 3/4:stä kerrasta.
Ennemmin kolme tau neljä Kukkoa kuin mäyris alennuksesta. *pthyi*
December 14th, 2006 at 3:29 pm
Juu-u. Parhaita kotimaisia on, ja onhan tuota Kukkoa jo juotukin!=)
March 6th, 2010 at 8:48 pm
Tuo vihreä on kyllä minunkin lempparini. Yksi parhaista suomalaisista lagereista, mitä on tullut maistettua.